Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2009
Edellisessä katsauksessani vuosi sitten kerroin, että vuosi 2008 oli Sähkö-Arolle niin taloudellisesti kuin toiminnallisesti erinomainen vuosi, mutta vuosi 2009 tulisi olemaan todella haastava ja näin olikin. Talonrakentamisen markkinat supistuivat viime vuonna Rakennusteollisuus RT:n tuoreimman, lokakuussa 2009, julkaistun suhdanne-ennusteen mukaan 15 %. Sähköurakoinnissa pudotus on ollut vieläkin suurempi, SSTL:n tilastojen mukaan jopa 20 %.
Vuonna 2009 onnistuimme vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kasvattamaan liikevaihtoamme 1,8 % päätyen 22,1 miljoonaan euroon ja liikevoittomme oli 1,1 milj. euroa. Uusia tilauksia saimme vuoden aikana 17,9 miljoonan euron arvosta ja laskuttamaton tilauskantamme vuoden lopussa oli 15,2 miljoonaa euroa. Tämä luo vähintäänkin hyvät lähtökohdat alkaneelle vuodelle 2010, sillä 11 M€ laskuttamattomasta tilauskannastamme tuloutuu vuoden 2010 aikana.
Vuoden 2009 aikana jalkautimme edellisvuonna laatimaamme asiakaslähtöistä palvelustrategiaamme. Toimintamme kehittämiseksi teimme lisäksi organisaatiossamme muutoksen, jossa koko tuotannon ohjaus ja resurssit ovat Hannu Rissasen vastuulla. Näin pystymme entistä paremmin ohjaamaan toimintaamme ja lunastamaan antamamme asiakaslupaukset. Aro Akatemian tutkintoon johtavat koulutusohjelmat, JET ja Teat, ovat myös tuoneet uutta osaamista henkilöstöllemme. Lisäksi koko tuotantohenkilöstömme suoritti vuoden aikana hätäensiapu-, työturvallisuus- ja sähköturvallisuuskoulutukset. Panostuksia koulutukseen tullaan myös jatkamaan vuonna 2010..
Liikevaihtotavoitteemme vuodelle 2010 on 23,5 M€, Tämä on haasteellinen tavoite tämänhetkisessä suhdannetilanteessa, mutta uskomme että hyvien, vakiintuneiden asiakassuhteiden ja jatkuvan toimintamme kehittämisen avulla tulemme kuluvanakin vuonna tavoitteemme saavuttamaan.
Kiitän kaikkia asiakkaitamme luottamuksesta, viime vuoden erinomaisesta yhteistyöstä ja toivotan samalla kaikille menestystä kuluvana vuonna.
Helsingissä 8.2.2010
Jarmo Töyräs